Ohjelmisto

Vuoksi-auditorio

Kulttuuritalo Virta jatkaa maagisella Vuoksi-auditorion kesäklubilla, nyt jo hieman aiemmin keskikesän syleilyssä!

Karelia-sali

The Greatest Movies of All Time on muusikko Netta Skogin ennennäkemätön ja kuulematon uuden ajan konsepti, jossa tutut ja rakastetut elokuvamusiikit pääsevät valloilleen vain yhdellä soittimella, Rolandin digiharmonikalla.

Karelia-sali

Muskan aloittaessa laulajanuransa 1969, hän oli ainoa suomalainen naispuolinen rocklaulaja, ohjelmistossa mm. Janis Joplinia, Tina Turneria y.m. joiden biisejä löytyy keikkaohjelmistosta edelleen.

Karelia-sali

The Voice Of Finland 2012 -kisassa kärkeen sijoittunut Jesse Kaikuranta on upea tulkitsija. Esiintymiset 2000–luvulta lähtien niin musiikki- kuin teatterilavoillakin ovat tehneet Jessestä uskottavan ja aidosti koskettavan artistin. Jessen levollinen ääni on valloittanut suomalaisten sydämet.