Saimian kuvataideopiskelijoiden näyttely: Lapsuus

Esillä on Saimaan ammattikorkeakoulussa opiskelevien taiteilijoiden teoksia.

Mukana on 13 kuvataiteen 2.-3. vuosikurssin opiskelijaa: Julia Munne, Anna Järvinen, Sara Tomppo, Simo Vartiainen, Noora Vahteristo, Katja K., Maria Pihl, Emilia Hytönen, Jonna Hyttinen, Kira Björklund & Henna, Karoliina Ahvenainen ja Taru Kureniemi.

Taideopiskelijat ovat matkustaneet lapsuutensa realistisiin tai kuvitteellisiin muistoihin Käytävägallerian näyttelyä varten. Tuloksena on syntynyt kiinnostavia maalauksia, grafiikkaa, veistoksia sekä video. Lapsuutta käsitellään teoksissa laajalla tunneskaalalla. Välillä mennään syvyyksiin ja koetaan raskaitakin lapsuusmuistoja. Välillä taas saamme hymyillä taiteilijoiden suloisille muistoille ja käydään ihmettelemässä myös eläinkunnan lapsuutta.

Näyttelystä voi löytää myös ajallisia ulottuvuuksia. Kuinka lapsuus on vuosien varrella muuttunut. Onko lapsuus sukupolvien välillä muuttunut tai ovat esimerkiksi lasten leikit ovat muuttuneet.

Saimaan AMK:n Imatran kuvataiteen opetus suuntaa syksyllä uusiin tiloihin Lappeenrantaan ja näyttely on oiva tilaisuus tulla tutustumaan opiskelijoiden erilaisista työtekniikoista koostuviin taideteoksiin.

Avoinna: ma-pe 9-19, la 10-15.
 

 

Lisätiedot

Ti 7.5.2019 09.00 - Pe 31.5.2019 19.00
Käytävägalleria

Hinta

Vapaa pääsy.